Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

 

 NURMIKON PERUSTAMINEN

Nurmikon perustamiseen kannattaa käyttää aikaa ja tehdä se huolellisesti. 

Siivoa pohjamaasta suuret kivet, oksat ja kaikki muu sinne kuulumaton. 

Muotoile  pohjamaa tasaiseksi. Vettä kerääviä painanteita ei saa jäädä. Muista tehdä kaadot vähintään 2 % rakenteista pois päin.

Kasvualusta

 

Nurmikon kasvualusta on hyvä olla vähintään 20cm.

Kasvualusta on hyvä olla rikkaruohotonta, selottua, kalkittua ja lannoitettua multaa.

Mullan toimittajilta on saatavana tuoteseloste mullasta, josta selviää mitä se pitää sisällään.

 

Mikäli kasvualustaa ei ole valmiiksi kalkittu ja lannoitettu voidaan se peruskalkita.

Käytä kalkki maan happamuudesta riippuen 40-100kg/a

Peruslannoitukseen on olemassa useita vaihtoehtoja. Esim. Biolan Nurmikkolannoitetta 10-20 litraa 100 neliölle. 

Kasvualusta tasoitetaan ja tiivistetään nurmijyrällä. Pienempi alue tiivistyy vaikka polkemalla.


Nurmikon kylväminen

 

Maan lämpötila on oltava vähintään + 8 asteetta. Parasta aikaa kylvötöille on varhainen kevät tai elo-syyskuu, jolloin kosteus- ja lämpöolosuhteet ovat itämisen suhteen parhaimmillaan.
Käytettävä siemenmäärä riippuu siemenseoksesta. Niistä enemmän tuonnempana.

Kylvön jälkeen siemenet peitetään kevyesti haraamalla ja jyrätään vielä kertaalleen, mikäli kasvualusta on sopivan kuiva, ettei se takerru jyrään.

Kun nurmikko on itänyt toivotaan sadetta! Jos sadetta ei näy eikä kuulu on nurmikkoa kasteltava.

Kasteluun on olemassa erilaisia sadettimia. Käytitpä millaista sadetinta tahansa on tärkeää, että kastelet alueen kerralla kunnolla, jotta kasvualusta kastuu tarpeeksi syvältä.

  

Nurmikkoseokset

 

Nurmiheinälajeilla ja -lajikkeilla on erilaisia ominaisuuksia. Siksipä kylvössä kannattaa käyttää seoksia, joihin on valittu useampia lajeja ja lajikkeita.

Meiltä löydät laadukkaat Cello-nurmikkoseokset. 

 

Cello Extra green -nurmikkoseos

 

Haluatko pihallesi tiheäkasvuisen, hienon edustusnurmikon? Cello Extra green -nurmikkoseos on silloin sinun valintasi!

Käyttöluokan 1 Extra green -nurmikkoseos paitsi hivelee silmää, kestää myös hyvin kulutusta. Seos sopii parhaiten hyvämultaiseen ja ravinteikkaaseen maahan. Cello Extra Green sisältää niittynurmikka-lajikkeita 40 % sekä Puistonata-lajikkeita 60 %. Seosta on saatavilla 1:n, 2,5:n ja 10:n kg pakkauksissa.

  • tiheä ja talvenkestävä
  • kestää lyhyeksi leikkausta
  • kestää kulutusta
  • sopii hyvin hoidetuille pihoille ja edustusnurmikoksi

 

Cello Green -nurmikkoseos

Jos pihamaasi on kuivahko ja vähemmän ravinteikas, mutta haluat silti hyvälaatuisen nurmikon, on Cello Green -nurmikkoseos oiva valinta. Käyttöluokan extra Cello Green -nurmikkoseos on hyvätasoinen yleisseos piha-alueille ja mökkien ympäristöön.

Cello Green sisältää niittynurmikka-lajikkeita 25 %, Puistonata-lajikkeita 20 %, Punanata-lajikkeita 50 % ja Raiheinää 5 %. Seosta on saatavilla 1:n, 2,5:n ja 10:n kg pakkauksissa.

  • hyvälaatuinen nurmikkoseos
  • talvenkestävä
  • kestää leikkausta
  • kestää kulutusta 

 

Cello Sport -nurmikkoseos

Haluatko hyvätasoisen, kulutusta hyvin kestävän nurmikon kotipihallesi? Oikea valinta voi silloin olla Cello Sport -nurmikkoseos! Cello Sport vaatii menestyäkseen hyvämultaisen, ravinteikkaan maan sekä hyvät kosteusolosuhteet. Käyttöluokan 1 Cello Sport sisältää Niittynurmikka-lajikkeita 60 %, Puistonata-lajikkeita 15 %, Punanata-lajikkeita 20 % ja Raiheinää 5 %. Seosta on saatavilla 1:n, 2,5:n ja 10:n kg pakkauksissa.

  • hyvälaatuinen nurmikkoseos
  • talvenkestävä
  • kestää leikkausta
  • kestää kulutusta 

 

Cello Valkoapila

 

Valkoapila lisättynä nurmikkoseoksiin pitää nurmen vihreämpänä ja terveempänä ilman typpilannoitelisääkin.

Cello Valkoapila on nopeasti leviävä ja tallausta kestävä.

Se sopii kylvettäväksi esimerkiksi puiden katveeseen.

Saatavilla 500 gramman pakkauksessa.

 

 

Eri lajikkeiden ominaisuuksia:

Niittynurmikka: kaunis ja tiheäkasvuinen nurmikko, hyvä kulutuksen- sekä talvenkestävyys. Kasvuunlähtö hidasta.

Puistonata: hyvä peittävyys, hillittykasvuinen. Kestää hyvin kuivuutta sekä kulutusta.

Punanata: kestää kuivuutta sekä jonkin verran varjoa. Voimakaskasvuinen.

Raiheinä: vihertyy nopeasti.

 

Käyttöluokat

 

Siemenseokset on jaoteltu käyttöluokkiin. Käyttöluokka merkinnän löydät pakkauksesta.

 

Käyttöluokka 1

Hyvälaatuinen nurmikkoseos. Nurmikko on tiheä ja talvenkestävä sekä kestää lyhyeksi leikkausta ja kulutusta.

 

 

 

  

Käyttöluokka 2

Nurmikkoseos alueille, joilta ei vaadita kovaa kulutuksenkestoa. Kestää kohtuullista leikkausta

 

 

 

Käyttöluokka Extra

Korkealaatuinen nurmikkoseos. Nurmikko on tiheä ja talvenkestävä sekä kestää lyhyeksi leikkausta ja kulutusta.

 

 

Muista huolehtia jatkossakin nurmikkosi peruskalkituksesta ja -lannoituksesta. 

 

Tule käymään puutarhaosastollamme. Kerromme sinulle mielellämme lisää! 

 

 

 

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?